Uusi Hamburger Börs valloitti Turun ja sydämet

Turun hotellielämä kirkastuu vuosikymmenien uinumisen jälkeen.

Toteutimme kaksi vuotta sitten S-Ryhmän ylivoimaisesti parhaimmaksi arvosteluissa nousseen Turun Seurahuoneen. Projektimme Turussa jatkui mittavalla Hamburger Börsin uudistuksella. Komean kokonaisuuden avajaisia vietettiin 1.11.2021. 

Vanha 80-luvun hotellirakennus purettiin kokonaisuudessaan pois, vain suojeltu jugend-rakennus entisöitiin ja liitettiin osaksi uudisrakennusta, jonka pääsuunnittelijana toimi Schauman Arkkitehdit. Hotellissa on 272 huonetta, ylimpien kerroksien sviiteistä aukeaa näkymä hiljalleen valmistuvalle torimaisemalle. Hotellissa on myös monipuolisesti kokous- ja juhlatiloja sekä kattavasti varusteltu kuntosali ja sauna.

Hotellin pääsisäänkäynti on torin puolelle, mutta myös vanha Börsin pöheikkö on uudistunut toiseksi sisäänkäynniksi. Kaksikerroksisen vastaanottoaulan näyttävä “alttari” on vanhan jugend-osan upea seinä. Heti avaamisen jälkeen hotelli on ollut koronasta huolimatta täyteen varattu ja palaute on ollut erinomaista. Hotelli tulee olemaan turkulaisten kohtaamispaikka. Niin ensimmäisen kerroksen ravintolatiloissa kuin myös näköalapaikan kattoravintolassa ja sen terassilla.

Onnea Turku ja kirkastuminen jatkuu!

Lue lisää projektista: https://www.projektiuutiset.fi/ajaton-ja-moderni-hamburger-bors/

(Valokuvat: Schauman Arkkitehdit sekä Scandic Hotels, kuvaaja Annabelle Antas)