Suomalaista hotellisuunnittelun huippuosaamista viedään nyt Osloon

Puroplan ja Jaakko Puro Oy on valittu kutsukilpailun kautta suunnittelijaksi Nordic Choice Hotel -ketjun tulevaan luksushotelliin Oslossa.

Amerikalinjen-nimeä kantava hotelli tulee aivan Oslon keskustaan, historiallisen Jernbanetorgetin laidalle. Hotellin nimellä kunnioitetaan rakennuksen värikästä menneisyyttä Den Norske Amerikalinje -laivayhtiön pitkäaikaisena pääkonttorina, mistä käsin operoitiin matkustajaliikennettä New Yorkiin ja muualle Amerikkaan 1900-luvulla.

Nordic Choice Groupin omistaja Petter A. Stordalen on kuvannut rakennusta niin Oslon kaupungin kuin koko Norjan merenkulun historian muistomerkiksi. “Yhteisenä tavoitteenamme on toteuttaa Amerikalinjenin menneisyyttä ja kulttuurihistoriallista arvoa kunnioittaen Oslon paras hotelli”, Puroplanin toimitusjohtaja, sisustusarkkitehti Jaakko Puro kuvaa hanketta.

Uusbarokin aikaisen rakennuksen alkuperäiset osat pyritään säilyttämään mahdollisimman tarkkaan, sillä kyseessä on kulttuuriperintökohde, jonka julkisivun lisäksi myös sisätilat ovat suojeltuja. Vanhan talon ominaispiirteitä sekä moderneja mukavuuksia yhdistelemällä vieraille luodaan ainutkertainen hotellielämys ripauksella menneen maailman romantiikkaa ja höyrylaivojen aikakauden kaihoa.

Nykypäivän matkaajalle loistelias fasadi ei toimi enää porttina uuteen elämään, vaan se on matkan varsinainen päämäärä. Lipputiskien sijaan sisääntulokerrokseen nousee vastaanotto, bistrohenkinen ravintola, deli sekä katetulle sisäpihalle avautuva viherhuone.

Tyylikkäässä cocktailbaarissa istuessaan voi eläytyä uudelle mantereelle aikovien jännitykseen heidän jonottaessaan höyrylaivalippuja tai tuotuaan matkatavaroita odottamaan kuljetusta laivoille. Toki uuden Amerikalinjenin kellareissa ei varastoida enää matkalaukkuja, vaan tiloihin rakennetaan klubiravintola, kuntosali sekä tunnelmallinen spa. Hotelliin on suunnitteilla kaikkiaan 126 huonetta.

Amerikalinjenin rakennustyöt aloitetaan syksyllä 2017, ja hotelli valmistuu runsaan vuoden kuluessa.

Puroplan on hotellien, ravintoloiden ja liiketilojen suunnitteluun erikoistunut arkkitehti- ja sisustusarkkitehtitoimisto. Jaakko Puro on suunnitellut viime vuosien merkittävimmät suomalaiset menestyshotellit, kuten Havenin, Fabianin, F6:n, Lilla Robertsin, Arctic Lightin sekä viimeisimpänä – niin ikään Nordic Choice Hotel Groupin kanssa – Clarion Hotel Helsinki Airportin.

Lisätiedot:

Jaakko Puro, +358 400 409 621, jaakko.puro(at)puroplan.fi
Kuvamateriaalitiedustelut: Natalia Väänänen, +358 9 477 8060, natalia.vaananen(at)puroplan.fi